JH1 nykyinen jäähalli.jpeg

Mäntsälän jäähalli

Mäntsälän jäähallin käyttäjät arvostavat ilmavaa ja viihtyisää sisätilaa. Korkealle kohoavan katon sisäpinnan akustiset ominaisuudet onkin koettu miellyttäviksi konserteissa, kenttäkuuluituksissa sekä valmennustoiminnassa. Runsaalla puun käytöllä ja herkullisen keltaisella värillä sisätilaan on saatu arvokas ja lämmin tunnelma.

KÄYTTÖMUKAVUUS

Harjoitusolosuhteisiin on kiinnitetty erityistä huomiota, kaukalon koko on 56 x 26 metriä, pelaaja- ja rangaistusaitiot sijaitsevat SJL:n sääntöjen mukaan eri puolilla kaukaloa. Luistinten teroitustila on pukuhuoneiden läheisyydessä, myös juomapullot voidaan täyttää hallin puolella. Toimitsija-aitio on katettu ja lämmitettävä.

Alakerrassa on neljä tilavaa pukuhuonetta peseytymistiloineen, tuomareille omat pukeutumis- ja peseytymistilat, varusteiden kuivaus- ja säilytystilat, väestönsuoja sekä jäähallin valvomo. Pukuhuoneisiin on oma sisäänkäynti hallin päädystä, josta on lyhyt matka läheiselle pysäköintialueelle.

Katsomon alle on tehty jäähallia käyttäville joukkueille varusteiden kuivatus- ja säilytystilat. Tilojen lämmityksessä hyödynnetään kylmäkompressorien tuottamaa lauhdelämpöä.

MONIPUOLINEN

Mäntsälän jäähalli mahdollistaa isojenkin tilaisuuksien järjestämisen.

Käytössä on 500 katsomopaikkaa sekä tilaa itse tapahtumalle noin 1800 neliömetriä. Hallissa voidaan järjestää jääkiekko, kaukalopallo, rigette ja taitoluistelu tapahtumien lisäksi messut, näyttelyt, konsertit ja tanssit. Myös erilaiset koulutustilaisuudet ja kokoukset ovat mahdollisia. Hallissa voidaan myös pelata curlingia, rullakiekkoa, tennistä ja salibandyä.

TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ

JÄÄHALLIEN "ECOMERSU"

Mäntsälän jäähalli on rakennettu vuonna 2003 ja otettu käyttöön saman vuoden syyskuussa. Hallin suunnittelussa etsittiin ratkaisuja, joilla saatiin monikäyttöinen, energiataloudellinen sekä käyttäjäystävällinen ja kaikin puolin edistyksellinen kokonaisuus. Tekniikan tasoon ja energiatehokkuuteen suunnittelussa panostettiin runsaasti.

Jäähallin tavoitteeksi asetettiin äärimmäisen taloudellinen käyttö- ja hankintakokonaisuus. Koneisto on toteutettu ammoniakki (täytös 12 kg) kylmäaineella, joka tässä tapauksessa on kokonaisenergiataloudellisin vaihtoehto hyvän hyötysuhteensa ansiosta, unohtamatta ympäristönäkökantoja sekä vatiivaa käyttöolosuhdetta.

LAUHDELÄMPÖ

Kylmäkoneiston tuoma lauhdelämpö otetaan talteen suuriin varaajiin. Lauhdetta käytetään pukuhuone-, kahvio- ja varusteiden kuivatustilojen lämmityksen lisäksi käyttöveden esilämmityksessä ja routaputkistossa. Myös jäänajo suoritetaan lauhdelämmöllä lämmitetyllä vedellä. Jäähallin käyttöenergiana on yksinomaan sähkö. Vaikka hallin sisälämpötila on pidetty suhteellisen korkeana (+ 10 astetta), on tehokkaan lauhteen hyväksikäytön ansiosta lisälämmitysenergiaa tarvittu vain talven huippupakkasilla.

AUTOMATIIKKA

Kaikkien toimintojen säädöt hoidetaan tietotekniikan avustuksella, mm. hallin eri osien lämpötilat, jään lämpötila, ilmanvaihdon käyttö, ilmankuivaus ja lattialämmitykset. Myös lauhteen hyväksikäyttö, valaistuksen säädöt, sekä energia- ja historiatietojen keräys ovat tietokoneella. Syksyllä 2009 jäähallin automatisoinnissa siirryttiin kekitettyyn käytönhallintaan, joka mahdollisti hallin täydellisen etäkäytön ja entistä tehokkaamman energiatalouden.

YHTEYDET

Huippunopea WLANgaton nettyhteys on toteutettu omalla tukiasemalla, myös valokuitukaapelilinja on vedetty hallille. Jäävuorot näet kätevästi hallin nettisivuilta www.mantsalanjaahalli.fi. Jäävuorojen ja kokoustilojen varaukset puh. 0400 739 030.

Verkkopalvelun alusta onstage © 2019 online.fi